Olimme Snögelin kanssa ensimmäisellä juoksulenkillä. Vaikka en ikinä ole millään tavalla ylisuojelevainen omaa pikku kullanmuruani kohtaan, huolehdin etukäteen hieman mamman puppelin jaksamisesta. Rasitankohan mä nuorta koiraa liikaa? Mitä jos mä aiheutan sille kauheat traumat pakottamalla sen juoksemaan? No, (terkkuja teille, jotka väititte, ettei kääpiövillakoirasta ole vetokoirarksi) viiden minuutin päästä Snögö kiskoi perässään henkihieverissä roikkuvaa minua... Vakavasti ottaen, juokseminen oli niin kivaa, että yhden lepopäivän jälkeen oli pakko lähteä uudestaan. Snögö nautti selvästi, (voiko olla mitään siistimpää kuin juosta mamman kanssa........) joskin juokseminen oli "hieman" tempoilevaa. Päätin, että näin alkuun keskitymme vain kirmailemaan ja nautiskelemaan, "oikein" juoksemisen opettelun voi aloittaa myöhemmin. Tärkeintä on, että Snögökin oppii pitämään juoksemisesta. Illalla kerroin ystävälleni suunnitelmastani alkaa harrastaa canicrossia ja ehkä myöhemmin myös koirahiihtoa. Hetken mietittyään (lue: selvittyään naurukohtauksestaan tikahtumatta hengiltä) hän totesi kannustavasti, että koirahiihtokisojen villakoirasarjassa tuskin on kovin monta osallistujaa.

"Välipäivänä" oli Snögelin hammaslääkäri. Kaksi maitohammasta oli leiriytynyt pysyvien kulmureiden reviirille, ja ne piti napsaista pois. Snögö suhtautui rauhoitukseen rauhallisesti, ja muutenkin operaatio oli ilmeisesti sujunut hyvin - lukuunottamatta mun asiaan kuuluvaa paniikkikohtausta Snögön oksennettua unipiikin jälkeen. Näin siitäkin huolimatta, että mä aivan mainiosti tiesin, että se saattaa voida pahoin. Hups. Onneksi hoitajat olivat ymmärtäväisiä. Ehkä en ole ensimmäinen hysteerinen mamma.

Käymme Länsi-Vantaan eläinklinikalla. Olen ollut erittäin tyytyväinen sen hyvään palveluun ja kohtuullisiin hintoihin. Lienee aika harvinaista, että opiskelija yllättyy iloisesti kuulleessaan eläinlääkärin palvelun hinnan. Tulemme luultavasti asioimaan kyseisellä klinikalla niin kauan, kuin asumme joten kuten inhimillisen matkan päässä. (Erityisen riemuissaan tästä on varmasti se hoitaja, joka joutui kanniskelemaan Snögöä kainalossaan heräämisestä kotiinlähtöön. Neiti oli herättyään protestoinut niin äänekkäästi, että sitä ei ollut voinut jättää yksin. Hups again.)

Tänään illalla minä ja torahampaansa menettänyt koirani suuntaamme jälleen pentuagilityyn. En ole huomannut sen aristavan operoitua suutaan, joten voisin jo iltapäivällä harjoitella koiratanssikoreografiaamme... eli syöttää sille paketillisen lihapullia. :)