Päivän sitaatti: "Hupaisaksi lopuksi kuvattakoon vielä villakoirien top-knotin lakkausta. Jos se pysyisikin sallitun rajoissa, niin hyvä, mutta kun tuo harjas mustuttaa kakadulinnun töyhtöä, joka on kallellaan kuin Pisan torni, on siinä naurussa pitelemistä."Sitaatti on kirjasta nimeltä Koiranäyttelykirja (Gummerus 1999) ja sen on kirjoittanut kasvattaja ja ulkomuototuomari Rainer Vuorinen.

Olen viime aikoina käyttänyt aikani tehokkaasti lukemalla. En tosin ole päntännyt tenttikirjoja, vaan lehteillyt läpi useita kasvatus-, jalostus- ja näyttelyaiheisia kirjoja. En lue siksi, että haluaisin tulla hyväksi handleriksi (ensinnäkään se ei ole mun tavoite ylipäänsä, ja toiseksi en usko, että tässä kehitysvaiheesa voisin kirjoja lukemalla oppia juuri mitään hyödyllistä aiheesta) tai koska haluaisin perustaa kennelin (mikä puolestaan ei olisi taloudellisesti, käytännöllisesti tai edes juridisesti mahdollista). Olen enemmänkin kiinnostunut - varsin yleisellä tasolla tosin - aatteista ja arvoista jalostuksen taustalla.

Snögelin kanssa elämä rullailee entiseen malliin. Eilen tosin koin himpan inhottavan valaistumisen kun tajusin, että meillä on sunnuntaina möllitoko, emmekä ole koskaan edes kokeilleet estehyppyä. Ajelin melkein siltä istumalta vanhempieni luokse, rakensin parkkipaikalle esteen ja aloin treenata. Kymmenen minuutin jälkeen jouduin kuitenkin toteamaan, että on parempi missata estehyppy yksissä kisoissa kuin opettaa väärä suoritus ja korjailla sitä seuraava vuosi. Niinpä annoin periksi ja aloimme treenata liikkeestä maahanmenoa, joka ei PetExpossa mennyt "ihan" niin hyvin kuin olisin toivonut.

Sää oli kylmä ja tuulinen, ja kivituhka-alusta vielä kohtalaisen uusi tuttavuus. Ensimmäiseen viiteen minuuttiin neiti ei suostunut laskemaan massuaan maahan, vaan jäi kummalliseen leikkiinkutsua muistuttavaan, kumartavaan asentoon. Siinä se sitten kiemurteli paikallaan niin kuin olisi yrittänyt kovastikin. Muutaman epäonnistuneen toiston jälkeen päätin kokeilla palkkauksen muuttamista ja, tattadaa, hetken päästä neiti heittäytyi maahan muutaman askeleen jälkeen ennen kuin mä ehdin edes raottaa suutani. Loppuaika menikin sitten niin, että välillä palkkasin sitä pelkästä seuraamisesta, välillä pyysin maahan. Oi voi. :)

Tokon ohella olemme treenailleet koiratanssia... Tai oikeastaan yksittäisiä liikkeitä, joita ehkä voisi käyttää koiratanssiesityksessä. Kun alunperin sain idean koiratanssiesityksen tekemisestä, minulla oli selkeä visio siitä, mitä haluaisin tehdä. No, kuten arvata saattaa, meidän molempien taidot ovat kehittyneet tässä kevään mittaan, ja minulla on nyt huomattavasti realistisempi kuva siitä, mihin me pystytään suunnittelemallani aikataululla. Suurin osa kaavailemistanin muuveista oli tietenkin tähän paikkaan aivan liian vaikeita, mutta yllättäen joukkoon mahtui myös muutama sellainen, jonka Snögö oivalsi niin nopeasti, että ajattelin kehitellä niistä hieman vaikeamman version.

Yksittäisten liikkeiden lisäksi kokonaisuus on taas vähän hukassa. Katseltuin Yaelia ja Rouskua PetExpossa totesin, että haluan karsia esityksestämme kaikki ylimääräiset rekvisiitat, ja tehdä siitä sellaisen, että pääosassa on oikeasti koira. Näyttää meinaan paljon vaikuttavammalta. Toisaalta vertaus Yaeliin ja Rouskuun on ehkä snadisti raflaava, koska emme ehkä ole ihan yhtä hyviä... No, ainakaan emme yritellä peitellä huonouttamme. ;)

...

Yleistä asiaa tuli mieleen vielä sen verran, että tulin tänään ajatelleeksi, että Snögö ei ole enää piiitkään pissannut tai kakannut sisälle, ei edes silloin kun mä olen nukkunut pommiin (mitä nykyisellään tapahtuu aika paljon) Tämä tosin koskee valitettavasti vain kotioloja, esimerkiksi PetExpossahan Snögö tervehti tv-kameroita pissaamalla. Hyvä kuitenkin näin, sillä niin innokas siivoja kuin mä olenkin, jätösten hinkkaaminen vastapestystä matosta on välillä aika turhauttavaa...