Viime viikko meni masentavasti tenttien ja niihin "lukemisen" merkeissä, joten Snögeli sai viettää suurimman osan ajastaan vanhemmillani Siirin kanssa leikkien. Huono omatunto vaivasi, mutta ainakin sain luettua. Nyt maanantaina aloitin kesätyöt. Hommia on luvassa elokuun puoliväliin asti yhtä vapaaviikkoa ja yhtä pitkää viikonloppua lukuunottamatta. Vaikka tiedän, että 6-8 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa ei ole kohtuuttoman pitkä yksinoloaika(varsinkaan kun  miettii kuinka paljon teemme yhdessä vapaa-ajalla), minulla on ollut näinä ekoina päivinä aika kamalan huono omatunto. Ennen kesää laskeskelin, että tavallinen työssäkäyvä koiranomistaja on poissa juuri tuon 6-8 tuntia/arkipäivä, joten ajattelin, että voin huoletta jättää Snögön töiden ajaksi yksin, se kun ei ole missään vaiheessa osoittanut stressaavansa yksinolemista. Sitä en kuitenkaan osannut ottaa huomioon, kuinka huono olo mulla tulee sen yksinjättämisestä. :(

Sunnuntaina oli nakkitoko ja match show Munkassa. Sää oli sellainen, että vaaleansiniset tuulihousuni muuttuivat parissa minuutissa ruskeiksi ja läpimäriksi. Ennen tokoa stressasin säätä, sillä Snögö the neitipeppu ei suostunut istumaan tai menemään maahan märällä nurmella. (Tässä vaiheessa minua lohdutti etäisesti ajatus, että emme me ainakaan voi olla huonompia kuin olimme olleet edellisellä viikolla.) Sivulle pyydettäessä se kipitti iloisesti häntä heiluen viereeni seisomaan, ja kun muutamien kehotusten jälkeen yritin houkutella sen namilla istumaan, se fiksuna koirana nousi seisomaan takajaloilleen - edelleen häntä vimmatusti heiluen. "Maahanmeno" muistutti etäisesti kummallista jooga-asentoa, jossa vatsa ei valitettavasti ollut lähelläkään maata. Suureksi hämmästyksekseni kehässä kaikki meni kuitenkin oikein hyvin: Snögö iski peppunsa kuraiseen maahan niin että loiskahti. (Ja vaaleat housuni kiittivät.)

Paikallaan olo... No, se meni. Snögö sukelsi maahan kolmannen käskyn ja melkoisen houkuttelun siivittämänä, mutta sukelsi kuitenkin. Ylitimme oman tavoitteemme jo tässä kohtaa. Kerran Snögö nousi pystyyn, ja mulla oli hieman vaikeuksia saada se takaisin maahan. Juuri tuolle ylöspomppaamisen hetkelle sattunut häiriötekijä (kaksi isoa koiraa, jotka lönkyttivät ohi kehän laitaa ja n. metrin päästä meistä) otettiin aika reilusti huomioon pisteissä, vaikka totta puhuen en ole ihan varma, olisiko Snögö pysynyt maassa muutenkaan. ...Tai siis, tarkoitan, totta kai se olisi pysynyt...  

Luoksetulo ei edelleenkään onnistunut, sillä Snögö ei odottanut niin kauaa, että olisin ehtinyt tarpeeksi kauas. Saimme kuitenkin muutaman säälipisteen, sillä varsinaisessa luoksetulossahan ei ole mitään vikaa. :D Seuratessa nojasin kokoajan hihnaan, vaikka näin jälkeenpäin mietittynä musta tuntuu, että kaikista parhaiten olisimme onnistuneet, jos olisin ottanut hihnan kokonaan pois... No, ehkä ensi kerralla sitten.

Jättöliikkeistä seisomaanjääminen meni kummalliseksi steppaamiseksi, Snögö ei oikeastaan edennyt juurikaan, mutta ei se kyllä paikallaankaan ollut. Maahanmeno vaati taas suurieleiset käsimerkit, mutta jokatapauksessa Snögö meni alas ja pysyi siellä kunnes pääsin takaisin. Jes! Tähän olin kaikkein tyytyväisin, koska tämä on oikeastaan ainut liike, jota olemme harjoitelleet myös ei-niin-mukavissa oloissa. Ilmeisesti harjoittelu vähän tuottaa tulosta?

Kokonaisvaikutelmasta saimme seiskan, ja kommentti meni jotensakin näin: "Se selvästikin osaa jotain, ja sillä on hajua siitä mitä se on tekemässä - se ei vaan taida muistaa sitä ihan koko ajan". :D

Tokokehästä kipitimme melkein samoin tein avaamaan pentukehän. Parinamme oli harmaa villakoiravauva, joka nappasi punaisen nauhan. Sinisten kehässä sijoituimme kolmanneksi. Kotimatkalle minä olin märkä ja viluinen, Snögö aivan puhki. Illalla kävimme vielä onnittelemassa äitienpäiväsankaria, ja koirat saivat sen aikaa juosta vapaana vanhempieni pihalla.

Maanantain agility ja jälki jäivät väliin ensimmäisen työvuoroni takia, mutta tiisataina oli Etsijäkoiraliiton alkeiskurssin eka kurssikerta. Paikalla oli meidän lisäksi Bicho ja Eetu. Eetun etsiminen näkölähdöllä sujui (lähes) ongelmitta - Snögö jopa veti välillä. Ilmaisu jäi tosin multa bongaamatta. Kurssin vetäjä sanoi, että tuttuja koiria etsittäessä ilmaisu saattaa käytännössä jäädä tulematta, sillä koirat haluaisivat vain rynnättä toistensa luokse leikkimään. Muuten hyvä, mutta mun on todella vaikea kuvitella pelkuri-Snögöä ryntäämässä suuren ja pelottavan Eetun luokse, niin kiinnostava poika kuin se Snögön mielestä ónkin.

Bichoa etsimme pidemmän jäljen takaa ja ilman näkölähtöä. Tälläkin kertaa tuntui pariin otteeseen, että Snögö oli unohtanut mitä se olikaan tekemässä. Lopulta kuitenkin löysimme kuin löysimmekin Bichon. (Niin, korjataan vielä, siis Snögö löysi. Mä en olisi löytänyt Bichoa tiheän kuusikon takaa ilman Snögöä.