Maanantaina jälkeä ja agilitya. Jäljellä Snögö ei ollut "aivan" parhaimmillaan. Enemmän tai vähemmän kovasta yrittämisestä huolimatta Akua ei löytynyt. Tai no, odottamiseen kyllästynyt Aku kyllä löysi meidät. Hetken olin masentunut, mutta sitten päätin ajatella, että häiriö oli aika kova: viereisellä aukealla oli Kartanoteatterin treenit, eikä Snögö sitä paitsi ollu pitkään aikaan jäjestänyt niin, että toinen koira olisi kävellyt sen perässä. (Selittelyn makuako?:D)

Agility sujui - jos mahdollista - vielä vähän surullisemmin. Snögö jarrutteli ja temppuili (hyppi alas puomilta jne.) sellaisella tarmolla, että hetken aikaa epäilin sillä olevan kipuja... Aika nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että se temppuili vain temppuilemisen ilosta. Ja niin koirallani alkoi murrosikä maanantaina 7.6.2010 klo19:13.

Parin radantapaisen jälkeen Snögeli sai mennä sivuun, sillä mitä järkeä olisi runnoa väkisin kun sitä ei mitä ilmeisimmin kiinnostanut ollenkaan. Oli parempi lopettaa niin kauan kuin edes jotain meni oikein. Koska mun nykivä ohjaus ei varsinaisesti auttanut asiaa kohtalaisen vaikealla radalla, joka sisälsi kohtalaisen vaikeita ohjauskuvioita, sain kokeilla pariin otteeseen Rouskun kanssa... Kaiken tarpeellisen varmaan kertoo se, että pariin kertaan kirjaimellisesti pelästyin, kun näin Rouskun juoksevan sinne, minne vasta ajattelin sen kohta ohjaavani. :)

***

Tiistaina oli paluu arkeen ja töihin, joten tiistain treenit saivat jäädä väliin. Keskiviikkona sen sijaan ajelimme Nummelaan match showhun. Aurinko paahtoi kuumana, ja rutikuiva hiekkakenttä pölisi kuin mikäkin autiomaa - mikä ihana ympäristö vieläkin flunssasta toipuvalle kurkulleni!

Järjestäjien lievästä vastustelusta huolimatta ilmoitin Snögön sekä pentuihin että aikuisiin. Aikuisissa emme sijoittuneet, mutta Snögö esiintyi ilahduttavan hyvin. Pöydällä se arasteli, mutta muuten se oli reipas ja iloinen. Se alkaa vihdoinkin hiffata ravaamisen (eikä hetkeäkään liian aikaisin..............), mutta nopeuden kanssa on vielä hieman hiomista. Lisäksi se pyrkii välillä kääntymään mun eteen, mutta tämä ongelma on sellainen, että uskon korjaavani sen suht helposti palkan suuntaa muuttamalla. Mulla on huono tapa palkata seuraamista oikeasta kädestä, joten ei ole ihmekään, että Snögö pyrkii ennakoimaan kohti oikeaa kämmentä.

Pennuissa olimme punaisten kolmosia, ja taas pääsimme roudaamaan mukavan kokoisia koiranruokasäkkejä - joita Snögö ei tälläkään kertaa voi syödä.

Kokonaisuudessaan Snögö oli tosi hyvä. Luulen, että tuomareita häiritsi lähinnä sen umpihuopainen, kivituhkapölystä harmaantunut turkki, kuin sen esiintyminen. Tänään taitaa olla kylpypäivä...