Mikä olisikaan parempi tapa viettää keskiviikko- ja torstai-illat kuin tehdä töitä? Työnteosta on muodostumassa mulle todellinen ongelma... Olen huomannut, että se häiritsee harrastamista pahan kerran.

Keskiviikkoaamu meni lähinnä siivoillessa ja pakastinta tyhjennellessä, mutta torstaiaamuna teimme vihdoin ensimmäisen, kauan odotetun pyörälenkkimme. ...Ennen kuin kukaan ehtii jeesustelemaan kasvavan koiran luuston rasittamisesta, voin vakuuttaa, että ainoa mahdollinen Snögölle aiheutunut terveysriski pikku "treenimme" johdosta oli liikunnanpuutteesta johtuva ylipaino. Vauhti ei päätä huimannut, mutta treenin tarkoituksena olikin harjoitella lenkkikäyttäytymista ja totutella pyörään. Snögö otti fillariin tyynen välinpitämättömästi, mikä oli minulle suuri mutta iloinen yllätys. Olin henkisesti varautunut useisiin kymmeniin "treeneihin" ennen kuin Snögö tottuu liilaan salamaani. No, eihän tuokaan koira voi ihan kaikkea pelätä. Nyt näyttää siltä, että meidän ei tarvitsekaan tehdä enempää tutustumislenkkejä. Ja kun suuntakäskyjäkin ja vauhdin säätelyä treenaamme juoksun yhteydessä, voi hyvin olla, että seuraavan kerran pyöräilemme yhdessä sitten kun Snögö on vähän vanhempi ja voi lenkkeillä ihan oikeasti. :)

***

Lauantaina raahasin Kimin kanssani Sellon Faunattareen ostamaan Snögölle laukkua lentomatkaa varten. Reissuun on enää muutama päivä, apua! Laukku tuntui kamalan pieneltä (ja Burberry-kuvioineen ei ehkä ihan sellaiselta mitä olisin itselleni toivonut), mutta menköön. Hintaakin oli ihan siedettävästi, 45 euroa. Toinen, hieman vastaava malli olisi maksanut yli sata euroa.

Faunattaresta mukaamme meinasi tarttua myös jos jonkinmoista elukkaa pitkähäntäliskosta hamsteriin. (Äiti muuten huijasi isälle puhelimessa, että Kimi oli päättänyt hankkia kanin, ja isä nieli syötin. Mä kyllä luulen, ettei hevoshullujen vanhempien ja koirahullun tyttöystävän kanssa elänyt poikaystäväraukkani hanki vähään aikaan mitään lemmikkiä.) Hillitsimme kuitenkin itsemme, ja päätimme säästää ei-koiraeläinten hankkimisen siihen aikaan, kun meillä on loputtomasti rahaa, aikaa ja energiaa...

...Ihan oikeasti mä kyllä haluaisin sammakoita. :)

Sellosta ajelimme pesukoneenhakureissun(valtavat kiitokset vielä asianosaisille!), ja sitten "mummolaan", jossa koirat saivat leikkiä hetken keskenään.

(Kuvassa: Siiri on aika... hyväruokahaluinen, mutta se juuri ja juuri hillitsee itsensä ja antaa kaksijalkaisten syödä rauhassa. ...Paitsi, jos joku onneton erehtyy nappaamaan käteensä tuoreen porkkanan.)

***

Sunnuntaina oli Ertin järjestämät rally-tokokisat Kirkkonummella. Sisko oli onnistunut tuplabookkaamaan itsensä kisoihin ja Provinssirockiin (ja jostain kumman syystä Seinäjoki vei voiton Masalasta), joten sain lähteä matkaan mukanani kaksi kohtalaisen tarmoa puhkuvaa koiralasta. Onneksi mukaan lähti myös ikioma kenneltyttömme aka mummu.

Parin ohiajamisen ja epäonnistuneen karkinostoyrityksen jälkeen saavuimme Masalaan. Olimme ajoissa (jo tässä kohtaa ylitimme odotukseni), joten ehdin tarkastaa, että osaan kaikki radalla olevat kyltit (toinen odotusten ylitys). Rataantutustuminen kesti hämmentävän kauan, joten sen aikana oli hyvin aikaa opettaa Siiri tekemään sivulletulo mun selän takaa. Tuomari oli nimittäin ilmoittanut, ettei tässä kisassa saa houkutella nameilla. Se romutti mun suunnitelmat, sillä Siirin kanssa ei ole ikinä treenattu rally-tokoa (Snögön kanssa on - kokonaista yhden kerran!:D), vaan olin luottanut ihmeitä tekevän nakin voimaan..

Mun ja Siirin suhde ei ole ihan parhaimmillaan: mä en ole tehnyt ikuisuuksiin sen kanssa yhtään mitään enkä tiedä mistä sen kanssa on tehty. Lisäksi Siirikin taitaa  pitää mua nykyisin lähinnä sinä hulluna, joka aina tulee nyppimään ja leikkaamaan kynsiä. Kun nakitkin oli kielletty, mun odotukset eivät olleet kovin korkealle... Nämä lähtökohdat huomioon ottaen Siiri oli itseasiassa tosi hyvä: sen sivulletulot ja maahanmenot on lievästi sanottuna killejä, mutta se tekee ne kovalla innolla ja vauhdilla. Se myös seurasi, eikä (juurikaan) juoksennellut nuuskimassa kylttejä. Parasta kuitenkin oli, että se jaksoi työskennellä koko radan turhautumatta, vaikka palkkaa ei tippunutkaan. Tuloksena 75 pistettä. :)

Snögön radan jälkeen tunsin hienoista - olin mä sentään jotain sille onnistunut opettamaan. Se suoriutui kaikista radan "tehtävistä" (paitsi siitä seläntakaakiertämisjutusta) ilman mitään ongelmia. Tuloksena 73 pistettä. Hämmentävää.

(Snögö ja koiraneteen-sivultajotain-hommeli... Hihna tyylikkäästi otteessa.)

Kotimatkalla koirat, erityisesti vielä vähän vähemmän kisannut Siiri, olivat väsyneitä mutta onnellisia. Mäkin olin väsynyt mutten niinkään onnellinen - matkani nimittäin jatkui melkein suoraan töihin. Pahinta kuitenkin oli, että alkujaan suorastaan ylitsevuotava rally-tokoinnostukseni hieman kärsi, kun en aivan ymmärtänyt pisteenlaskulogiikkaa: koira istuu ennen maahanmenoa -> täydet pisteet, ohjaaja ottaa yhden askeleen liikaa-> -10 pistettä.