Tässä sitä taas mennään...

Ei, en ole ruskea kuin... joku ruskea juttu. En myöskään ole tomaatin värinen. Enkä ole rakastunut ruskeasilmäiseen mieheen, adoptoinut katukoiraa tai päättänyt viettää loppuelämääni aurinkorannikolla. Itse asiassa, reissu vain vahvisti haaveitani lähteä tulevaisuudessa seikkailemaan täysin vastakkaiseen ilmansuuntaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö mulla olisi ollut kivaa. Päin vastoin, mulla oli ihanaa! Kiitos kaikki mukanaolijat ihanasta viikosta. (Erityinen kiitos sille ystävälle, joka herätti mut vikana aamuna. Mun edellisestä lomasta oli ehtinyt vierähtää niin monta vuotta, että vei joitakin päiviä löytää kadonnut rentoutumisen taito. Loppuviikosta rentouduinkin niin lahjakkaasti, että meinasin nukkua paluulentoni ohi.)

Mä kuvittelin, että Malaga olisi ollut täynnä katukoiria. Siis ihan oikeasti, voiko joku vakavissaan väittää ettei yksikään hänen tuttunsa olisi tuonut (nelijalkaista) elämänsä rakkautta Etelä-Euroopasta? Olin kuitenkin väärässä. Viikon aikana en törmännyt yhteenkään kulkukoiraan, ja pian puoli vuotta Espanjassa asunut hostinikin raportoi nähneensä kulkukoiria tasan nolla. Osaako joku kertoa, mistä tämä johtuu? Onko Malagan yliopiston rankkurilinja vertaansa vailla vai ovatko paikalliset vain oppineet pitämään porttinsa kiinni? Erityisen mielenkiintoista tämä on minusta siksi, että vaikka yhtään isännätöntä tai emännätöntä koiraa ei näkynytkään, niin lukuisia vapaana kulkevia koiria puikkelehti siellä täällä omistajiensa perässä kaupungin ei-niin-järjestelmällisestä liikenteestä välittämättä. Aivan kuin malagalaiset eivät olisi tunteneet hihnaa ollenkaan. Tämä oli minusta varsin kiinnostavaa... Kunnes huomasin, etteivät he tunne myöskään toista suurta keksintöä: kakkapussia.

Miten Snögö sitten pärjäili mun poissaollessa? Luultavasti paremmin kuin minä. Uuden vuoden aattona Snögö ja Siiri olivat vanhempieni mukana perhetutuilla. Kumpikaan koira ei kuulemma kiinnittänyt juuri mitään huomiota rakettien paukkumiseen. Mä pelkäsin, että meillä on käsissämme kaksi paukkuarkaa koiraa, mutta näköjään olin väärässä. Hyvä niin, mutta joskin vielä on yksi arvoitus: pitäsikö nuo viedä luonne- vai kuulotestiin?

Malagaan päästyäni piinasin äiskää pari kertaa päivässä "Miten menee?"-viesteillä. Vastaukset olivat lukuisat ja sisältökin lähes yhtä monipuolinen: "Snögö söi Siirinkin ruuat", "Snögö ei tahdo mennä ulos pakkaseen" ja "Snögö kakkasi olohuoneen matolle". Ilmeisesti Snögöllä meni siis ihan hyvin, vanhmmistani en tiedä.

Nyt olen takaisin Suomessa, ja olemme Snögelin kanssa molemmat hengissä ja terveitä. (En tiedä pitäisikö mun huvittua vai loukkaantua siitä, kuinka moni asiaa on epäillyt ja kysellyt?) Snögöllä oli maanantaina nelosrokotteen tehoste (paino nyt 2850g kun neljä viikkoa sitten se oli n.2040g) ja kahden viikon päästä jatketaan rabiesrokotteella. Rokotusaikataulun vuoksi missaamme Ruotsinmatkan, mutta juhannusta vietämme näillä näkymin Tanskassa, jee!