Oletko kuullut sanottavan, että oma koira on jokaiselle se kaikkein kaunein? Arvaa mitä, hah haa, sua on huijattu! Snögö nimittäin on se kaikkein kaunein...

Olimme taas maanantaiaamuna (miten niin sadismia?!) yhdeksältä innokkaina Vantaanpuistossa harjoittelemassa käytöstapoja... Olin haljeta ylpeydestä, kun pikku mussukkani totteli häiriön alla kuin unelma... Okei, välillä olin myös haljeta naurusta: 5 kk:n ikäisen kääpiövillakoira näytti välillä hieman hupsulta saman ikäisten sakemannien joukossa. :)

Kotioloissa harjoittelemme tällä hetkellä sekä liikkeestä maahanmenoa että liikkeestä seisomaan jäämistä - en tiedä, onko ratkaisu PEDAGOGISESTI erityisen järkevä, mutta ainakin tällä hetkellä neiti näyttäisi hiffaavan mistä on kyse. Lisäksi harjoittelemme "vapaa"-käskyä, joka aiemmin jotenkin pääsi jäämään (mä varmaan unohdin... voiko tollaisen asian ees unohtaa?), ja siis samalla paikallaan oloa. Snögö on älynnyt kiitettävän nopeasti, että "maahan" tarkoittaa makaamaan jäämistä, ei lattian pikaista pyyhkäisemistä masulla. Uusi ongelma on, että nyt kun Snögeli on huomannut, että nakkeja voi ansaita ihan vaan lööbailemalla, se ei enää liiku mihinkään... Kerran maahan mentyään se pysyy paikallaan kuin liimattu, eikä siinä paljon mun vapaan huutelemiset auta!

Tänään illalla sain taas hämmästellä koirani täydellisyyttä. Ilmeisesti meijän iltapäiväiset lumileikit olivat väsyttäneet myös jonkun muun kuin mut, sillä Snögö pysytteli kertaakaan inahtamatta paikallaan koko konetöiden ajan... Kylässä ollut sisko ihasteli hienosti käyttäytyvää neitokaista, ja mä en millään muistanut mainita, ettei tällainen käytös ole ihan jokapäiväistä...