Päätin vähentää työntekoa radikaalisti, sillä aikaa ei millään meinannut riittää opiskelulle. Muutama viikko hyvän päätöksen jälkeen muutos näkyy kyllä tiliotteella, mutta kalenterissa ei niinkään. Kyse ei siis olekaan työnarkoomaaniudesta tai kroonisesta köyhyydestä (en uskalla edes laskea, kuinka paljon rahaa harrastukseni vievät!) vaan varsin yksinkertaisuudesta kyvyttömyydestä suunnitella ajankäyttöä.

Meillä on tällä hetkellä viikottain yhdet agility- ja yhdet näyttelytreenit. Toukokuun alussa mukaan tulee vielä jäljestysrinki. Viikonloput täyttyvät hyvin pitkälti match show´sta ja muista epävirallisista kisoista, leireistä ja PetExposta ja siihen harjoittelusta. Lisäksi treenaamme omaa koiratanssiesitystämme, ja yritän päästä edes kerran viikossa treenaamaan tokoa tai agilitya itsenäisesti. Päälle vielä kertaviikkoinen juoksulenkki (+tällä kelillä koiran- ja kämpän pesu) ja perusturkinhoito. Voin vakuuttaa, ettei minulla (tai meillä kummallakaan!) ole kummempia vapaa-ajan ongelmia.

Tänään lenkimme venyi vahingossa hieman ylipitkäksi (arvatkaa kuka eksyi n. kahden kilometrin päässä kodistaan!). Snögö olisi vielä juossut, mutta mä huusin hallelujaata kotioven nähdessäni. Siinä sitten ovenkahvaan nojaillessani ja keuhkoja pihalle yskiessäni koin valaistumisen - joskaan en kovinkaan mukavaa sellaista. Rasitankohan mä nuorta koiraani liikaa?

Tiedän, ettei agilitya suositella nuorille koirille, sillä loukkaantumisriski on iso, ja kehittyvä luusto saattaa kärsiä. (Tästä asiasta on muuten yllättävän vaikeaa löytää objektiivista tietoa. Jokaista asiaa koskevaa keskustelua tuntuu värittävän jonkinlainen laajempi arvopohjakeskustelu.) Onneksi minulla on kuitenkin tukenani loistavat mentorit (joista toisella on tällä hetkellä vielä Snögöäkin nuorempi jääkarhunpoikanen), jotka ovat kiitettävästi jaksaneet vastailla kummallisimpiinkin kysymyksiini. Sitäpaitsi en oikein tiedä, mistä tarkkaan ottaen olen huolissani. Mä olen loppujen lopuksi niin laiska (ja huonokuntoinen) ihminen, että mun ei liene mahdollista juoksuttaa yhtäkään nelijalkaista pilalle. (Ehkä kilpikonnan onnistuisin pilaamaan? Ääh, sekin kierisi mun ohi alamäessä.) Yhtä kaikki, asia kaivelee minua kovasti.

Olin ajattelut reflektoida kulunutta viikkoa vähän syvemminkin, mutta Snögö katkaisi ajatukseni kakkaamalla modeemin päälle. (Tää oli muuten jo toinen kerta, miksei kukaan ole nostanut sitä lattialta??)

Siivoamaan ja sitten nukkumaan.

Bis morgen.