Tänään oli koirakoulu Y:n järjestämän pentuagility II:n ensimmäinen kerta. Ennen sitä ehdimme hetken harjoitella itsenäisesti, tällä kertaa ohjelmassa olivat:

-putki oikealta (eka kerta)

-puomiin tutustuminen (toka kertaa, puomi täynnä nakkeja ja meikäläinen valmiina koppaamaan putoavan koiran, heh heh)

-aita + namialusta

Teimme ensin pari toistoa lyhyellä suoralla putkella, sitten pitkällä suoralla ja lopulta mutkaputkella. Ensin Snögeli juoksi pari kertaa putken ohi, mutta kun kerran autoin sen alkuun(työnsin etujalat putkeen), homma alkoi luistaa.

Namialustakokeilu jäi kokeiluksi. Minusta näyttää, että Snögö on oppinut, että "hyppää"-käsky tarkoittaa "juokse kovaa rimalle, rämmi yli ja käänny äkkiä oikealle nappaamaan nami". Ajattelin, että namialustasta voisi olla apua ongelman korjaamiseen, ja koska olemme pelanneet Snögön kanssa jonkin verran kosketuskepillä ja -alustalla, oletin että se keksisi nopeasti homman jujun. Toisinpa kävi. Ilmeisesti tarvitsemme vielä paljon hyviä neuvoja ja paaaaljon kuivaharjoittelua.

Puomi sen sijaan sujui ihan mukavasti. (...Höh, mitäköhän tuon olisi tarkoitus merkitä? Että Snögö ei pudonnut eikä katkaissut selkäänsä? No, voin vakuuttaa, että niin ei ainakaan käynyt.) Jos tavoitteena oli "tehdä puomista koiran suosikkieste", kuten Yael asian ilmaisi, niin siinä onnistuimme - Snögelin karkaili koko lopputreenin ajan ylöstulokontaktille etsimään lisää nakkeja... (Ihanaa, kun kerrankin joku muukin kuin minä löytää jotain hyvää mun koiran sankaroinneista!)

Koirakoulu Y:ssä sen sijaan...

Aloitimme treenaamalla kukin itsenäisesti kahta estettä (vaihtoehdot pussi-kepit-putki-aita). Valitettavasti tässä yhteydessä "itsenäisesti" tarkoitti myös "yksin", ja vähintään yhtä valitettavasti meidän ensimmäiseksi esteeksemme osui pussi, jota Snögö ei luultavasti koko pitkän ja vaiherikkaan elämänsä aikana ole edes nähnyt. Ja niin ilmiömäinen koirankouluttaja kuin mä olenkin, en osaa opettaa koiralle tuon tyyppistä estettä ilman apukäsiä. Putki sen sijaan sujui hämmästyttävän hyvin, vaikka sisään- ja ulostulot olivat lähes vierekkäin (onkohan näin laitetulle putkelle joku oma nimensä?). Mulla ei kyllä ole aavistustakaan, mistä Snögö tiesi, mihin mä sen milloinkin halusin menevän. Mulla ei siis taida olla kummempaa syytä juhlia - ellei mulle sitten ole siunaantunut maailman ensimmäinen suomea osaava koira.

Seuraavana oli vuorossa aita-valssi-aita-puolivalssi, joka meni kohtalaisesti. Ainoa ongelma oli, että Snögö karkasi kerran mun luota viereisellä esteellä olevan koiran luokse. Yleensä saan Snögön palaamaan (ja pysymään) kääntymällä ääneti ja astumalla pari askelta siitä pois päin. Tämä ei kuitenkaan täällä käynyt päinsä, vaan mun täytyi laittaa Snögelin hihnaan. Voitte kuvitella, miten ei-niin-urhea koiruliinini oli pissata alleen rimojen rämähdellessä sen perässä maahan! Tämä on erityisen ikävää, sillä meillä on jo yksi koira (joka siis on se vähemmän säikky), joka pelkää aitoja juuri näiden hihnan maahan kiskomien rimojen vuoksi...

Viimeisenä oli vuorossa harjoitus, jossa kaksi aitaa oli laitettu peräkkäin niin, että jälkimmäinen oli "hämäysaita" - koiran oli tarkoitus kääntyä ensimmäisen aidan jälkeen 90 astetta oikealle kolmannelle aidalle. Tämä harjoitus sujui erinomaisesti: kuten edellä mainitsin, Snögö ei osaa juosta suoraan, vaan kääntyy aina oikealle.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen oman harjoituksemme tuloksiin (kiitos taas Yael), ja toki myös jälkimmäinen tunti antoi uusia ajatuksia. Kotimatkalla nappasin Snögelin kainaloon, koska se alkoi vaikuttaa väsyneeltä... Arvatkaa kuinka väsyneet mun kädet olivat, kun pääsimme kotiin!

 

Ps. Jos olit havaitsevinasi pientä kritiikkiä sitä kohtaan, kuinka paljon pennulta voi ja kannattaa odottaa 4 x 45 min harjoittelun jälkeen, niin... No, sitten havaitsit. :)