Torstaina leikittiin vinttikoiria. Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa järjestettiin villakoirien ratajuoksuharjoitukset. Snögön lisäksi mukana olivat Rousku, Junior ja Freddy sekä kisaturistit Honey ja Windy siskoineen ja puolisiskoineen. Ratajuoksukisat järjestetään syyskuussa, jolloin Snögö on jo melkein vuoden ikäinen - vihdoinkin riittävän vanha osallistumaan johonkin.

Ainut kosketukseni ratajuoksuihin ennen torstaita oli Simpsoneissa näytetyt (piirretyt!) klipit greyhoundien juoksukisoista. Todellisuus vaikutti alkuun paljon vähemmän iloiselta. Miksi ihmeessä koirani, joka pahana päivänä pelkää jopa puista putoavia lehtiä, tekisi mitään muuta kuin ampaisisi 180 astetta toiseen suuntaan nähdessään moottorisahan, jonka perässä roikkuu tiskirätti (joka sekin muuten on aika pelottava, kysykää vaikka Snögöltä)? Pitkä työpäivä painoi jaloissa, eikä ollut kovin paljosta kiinni, etten kääntynyt samoin tein kotiin. Onneksi sain itseni kuitenkin ylipuhuttua jäämään.

Aloitin harjoituksen pienellä taisteluleikillä Snögö vastaan tiskirätti. Kesken harjoituksen tiskirätti lähti pakoon ja, kuinka ollakaan, Snögö säntäsi perään! Parin kymmenen metrin jälkeen se tosin kääntyi tarkastamaan "mihin mamma jäi", ja lopulta sain hölkötellä sen vieressä maaliin asti. Niin valtava fyysinen ponnistus kuin muutaman kymmenen metrin hölkkä onkin, olen iloinen että vaivauduin tekemään sen. Snögeli ylitti odotukseni moninkertaisesti, ja niinpä valmistaudumme (meikäläisen) silmät kiiluen päihittämään Rouskumonsterin syksyn skaboissa.

***

Perjantaina sain vihdoinkin korkattua uuden trimmauspöytäni. Harkitsin pöydän hankkimista pitkään, mutta viiden minuutin työskentelyn jälkeen olin itkeä onnesta. Farewell, selkäkivut! Kuluneen vuoden aikana olen todella alkanut käsittää, mitä "ergonomia" tarkoittaa. Onnistuneen kylpysession kruunasi se, että onnistuin pujottamaan käsiföönin paitani suuaukosta niin, että fööni puhalsi itsekseen ja molemmat käteni vapautuivat koiran käsittelyyn. Yael vinkkasi mulle tästä taktiikasta jo syksyllä, mutta tähän asti en ollut saanut fööniä pysymään paikallaan. Ilmeisesti mä yleensä käytän paitoja, joissa on liian avara kaula-aukko. HEH HEH. Kaiken kaikkiaan pesuun ja föönaamiseen kului tällä kertaa yli kaksi tuntia, mutta olin todella tyytyväinen lopputulokseen. Snögö todella melkein vähän muistutti villakoiraa, ja MÄ olin saanut sen aikaiseksi! Harmi, että seuraavana aamuna satoi. (Voi tietysti olla, ettei satanutkaan. Voi olla, että mä näin unta. Joka tapauksessa, aamulla Snögö oli taas mäyrä.

***

Sunnuntaiaamuna kello piippasi superaikaisin. Keitin pannullisen supervahvaa kahvia, ja painuin Snögön kanssa pihalle. Onneksi mulla ei ollut enempää aikaa, sillä olisin varmaan ruvennut pohtimaan touhun järkevyyttä ja sukeltanut takaisin peiton alle. Isäni lempiharrastus yleisen eräjormailun ohella on moottoriveneily. Harrastukseen kuuluu kivana bonuksena venekerhon edellyttämät koko yön mittaiset vahtivuorot satamassa pari kertaa vuodessa. En ole ihan varma, onko erityisen täyspäistä, että aikuiset, työssäkäyvät miehet valvovat öitä keskellä ei-mitään vahtien veneitä, jotka ihan varmasti eivät karkaa minnekään. Yhtälailla en ole ihan varma, onko ihan täyspäistä väen vängällä vaihtaa työvuoro niin, että pääsee heräämään aikaisin ja ajamaan yli 60 kilometriä yhteen suuntaan (ja maksamaan kivat bensakulut) Nummi-Pusulaan, jossa saa ilon maksaa melkein 20 euroa parin tunnin seisoskelusta kaatosateessa...

Vakavasti ottaen. Reissu oli oikein onnistunut ja match show oli hyvin järjestetty - kehät pyörivät rivakasti, vaikka tuomarit antoivat yksilöllistä palautetta jokaisella koirakolle. Pointsit NuPun Koiraklubille.

FCI:n ryhmiä 9 ja 10 dumasi erinomainen kasvattaja ja pitkänlinjan koiraharrastaja Jessi Friberg. (Yritin heittää tämän kommentin Jessicalle jo ennen meidän kehää... Ei siis sillä, että olisin toivonut sillä olevan vaikutusta meidän sijoitukseen;)) Tuloksena sininen nauha ja 3. sija. Snögö ei ollut ihan parhaimmillaan - erityisesti olin ylpeä sen "ravista", jota myös peitsaamiseksi kutsutaan...

Pennuissa punainen nauha ja 2. sija... ja paljon parempi esiintyminen. Ehkä Snögö pitkän automatkan jälkeen tarvitsi vähän aikaa ylimääräisten höyryjen päästelemiseen...? (Miten niin selittelyä??) Mä en oikeastaan tiedä näyttelyistä mitään, mutta kuvittelisin, että tällaisella käytöksellä voisi mennä viralliseenkin näyttelyyn tuottamatta suvulleen ikuista häpeää.

(Tässä Match Showssa jaettiin muuten komeita, suunnilleen ruokalautasen kokoisia ruusukkeita. Harmi, ettei tullut napattua kuvaa Snögöstä poseeraamassa niiden kanssa... No, se olisi varmaan pelännyt niitäkin. :D)

***

Maanantaina teimme muutaman seisottamis- ja pöydälläoloharjoituksen nuorten koiraleirin yhteydessä. Menestys oli... No niin. Päivän paras anti oli se, että eräs nuori nainen pyysi lupaa käyttää Snögöä Junior Handler-kisoissa. Mikäs mulla on ollessa, kun mun koiralla on oma handleri!:) Kaiken lisäksi kyseinen nuori nainen lupasi vastapalvelukseksi pestä ja föönata Snögön aina kisaa edeltävänä päivänä... (Asialla ei varmasti ole mitään tekemistä sen seikan kanssa, että hänen laittamansa Snögö näyttää kauniilta villakoiralta - mun laittama Snögö puolestaan vanunpuikon päältä.)

***

Tiistaiaamuna ajelin Latokaskeen, josta matka jatkui Veikkolaan. Seurasin ahkerana takapiruna koiraleiriläisten touhuja, ja heittelin väliin ah-niin-asiantuntevia kommentteja. Mä olin varmasti korvaamaton apu leirin ohjaajille..! Tein muutamia seisottamisharjoituksia ja lisäksi pyörähdimme agilitykentällä tekemässä yhden ympyräradan, mutta suurimmaksi osaksi Snögö juoksi vapaana ja purki ylimääräistä energiaa terrorisoimalla leiriäisten koiria. Harvempi koiranomistaja olisi varmaan ollut ylpeä lapsukaisestaan tässä tilanteessa, mutta mä olin itseasiassa aika iloinen. Haukuin juuri Snögöä pelkuriksi, mutta tosiasia on, että se on ottanut huimia edistysaskeleita. Nykyisin se leikkii muidenkin koirien kuin Siirin kanssa, ja pari kertaa olen jopa nähnyt sen olevan ensimmäinen leikkiinkutsuja.

Illalla laumamme siirtyi Käpylään Match Showhun. Sää oli ihanan sateinen (kannatti jättää sadetakki autoon!), ja koska en (vielä) ole proharrastaja, mulla ei ollut omaa sateenvarjonkantajaa mukanani. Mäyrälapsi muuttui yhdessä silmänräpäyksessä uitetuksi rottalapseksi. Sijoituimme sinisissä pennuissa neljänsiksi, mutta en ollut erityisen riemuissani. Lättänä turkki paljasti armotta jalkojen killin asennon ja muut (uudet) kummallisuudet.

Jatkamme harjoituksia.