Luojan kiitos muuttaa ei tarvitse kovin usein. Kun on niin järjestelmällinen ja siisti ihminen kuin minä, elämä menee pitkäksi aikaa ylösalaisin kun täytyy pakata ja purkaa ja kirjoitella osoitteenmuutosilmoituksia.. Ja siinä samalla elää tavallista elämääkin. Tein kesäLOMALLA paljon töitä, ja niin aamuihminen kuin olenkin, herääminen 06:15 alkavaan aamuvuoroon vaati sekin veronsa... Itseasiassa minusta 04:45 on nukkumaanmeno- ei heräämisaika, ja mulle olisikin pitänyt maksaa paitsi yölisää (jota siis ei tietenkään maksettu), myös jonkinlaista ihana ihminen- lisää ihan vaan siitä hyvästä, että suostuin menemään töihin KESKELLÄ YÖTÄ.

Suuri pelastukseni kesällä oli rakas perheeni, joka omistaa pari autoa. Tavaroiden siirtäminen isolla perheautolla oli olennaisesta mukavampaa kuin mitä se olisi ollut Kimin tilaihme-rellulla, johon tällä hetkellä mahtuu kuski ja kaksi matkustajaa (joista toinen saa olla korkeintaan Snögön kokoinen). Vielä autoakin isompi apu oli kuitenkin vanhempieni iso piha ja siellä remuava borderterrieri. Kun vielä äiti vietti oman kesänsä nenä mullassa alapihalla ja vahti siinä sivussa koiria, mun oli helppo dropata Snögö päivänä jos toisenakin Veikkolaan päivähoitoon. (Odotan sitä päivää, jona äiti alkaa kutsua itseään Snögön mummoksi ja Veikkolaa mummolaksi...) Kun päivän velvollisuudet oli hoidettu, kävin hakemassa Snögön kotiin. Silloin tällöin kerkesimme metsään jäljelle tai Espooseen tokoilemaan- tai rally-tokoilemaan, mutta pääsääntöisesti harrastamisemme oli koko loppukesän ajan yötokoilua omalla pihalla... Silloin tällöin joku uusi naapuri loi kummeksuvia katseita parvekkeeltaan, mutta kukaan ei hälyttänyt poliiseja. No, ehkä naksuttimen ääni on himpan pienempi häiriötekijä, kuin samassa rapussa joka ikisenä iltana pidetyt bileet... Voi niitä opiskelijoita. ;)

...Ai niin, ja käytiinhän me uimassakin. Sekä Haukilahden rannassa että mökillä... tai oikeastaan mökeillä. Voitte kuvitella, että litimärkä villakoira aka ruma rotta aiheutti huvittuneisuutta eräissä miespuolisissa vieraissa kaverin mökillä.

Ensimmäinen uintireissu oli Haukilahdessa koirarannalla. Snögö ei oikein ihastunut veteen, se ui kyllä mun perässä mutta koko ajan säälittävästi itkien. Siiri sen sijaan rakasti vettä (ja Border Collie, jolta se koko ajan varasti noutokapulan, varmasti rakasti Siiriä!) ja toisia koiria, joita se yleensä pelkää... Mutta Siirillä onkin kokemusta vedestä, pentuna se putosi laiturilta ehkä about miljoona kertaa (eikä oppinut mitään).

Toinen näistä on Snögö, toinen Honey...

Jos et ole vielä tehnyt sitä virhettä, että viet villakoiran meriveteen uimaan, etkä pese sitä VÄLITTÖMÄSTI sen jälkeen... Niin älä teekään.

***

Kesän aikana kerkesimme kisaamaan vain vähäsen. Snögö pokkasi palkintokaappiinsa pari match show- ruusuketta lisää, ja lisäksi ehdimme kisaamaan rally-tokossa sen verran, että seuraavissa kisoissa kutsu käy avoimeen luokkaan... :) Snögöllä on perusasiat (seuraamiset, odottamiset ja maahanmenot...) sen verran hyvin hallussa, että se saa hyviä pisteitä. Sijoituksista ei kuitenkaan tarvitse puhua, sillä lähes joka kerta olemme saaneet vähennyksiä, kun mä olen unohtanut radan. Ja niin, viimeisimmissä kisoissa yleisvaikutelmasta rokotettiin "liian innokkuuden" perusteella. Olemme treenanneet oikealla etäisyydellä seuraamista niin paljon, että siitä on tullut Snögelin lempiliike. Harmi vain, että kaikkein kivointa seuraaminen on sen mielestä silloin, kun sen saa (...) tehdä kahdella jalalla.

Siirikin pääsi mukaan yhteen kisaan, mutta sen aiheutettuaan umpinaisessa kuplahallissa tosi PIENEN ja tosi ÄÄNETTÖMÄN kohtauksen erään viattoman mutta pelottavan muovituolin kanssa se sai jäädä hetkeksi reserviin. Snögö on viime kuukausina rohkaistunut ihan uskomatonta vauhtia, mutta sattuneesta syystä se edelleen pelkää valkoisia muovituoleja aika hysteerisesti.

***

Loppukesän kohokohta eli koiratanssiviikonloppu Turussa jäi väliin kuumeen (jonka oikeasti ehdin jo luulla jatkuvan ikuisesti) vuoksi. Arvatkaa ottiko päähän.