Niin, blogin pitämiseen vissiin kuuluu aika olennaisesti se, että sitä päivittää joskus?

Nojoo. Käytiin mökillä. Kerättiin sieniä.

Yllä ylpeä sienikoira vartioimassa saalistaan (tai osaa siitä...), alla lapset välitunnilla sienten poimimisen ja putsaamisen välillä.

 

Sienien jälkeen hauskin juttu reissulla oli VESI. Snögö on aikaisemminkin osoittanut kiinnostusta kaloja kohtaan, mutta uimaan sitä ei ole saanut kirveelläkään... (Siiri sen sijaan pitää uimisesta ja näyttää itseasiassa polskiessaan ihan saukolta - edes joiltain osin rotumääritelmän mukainen koira, siis...) Joka tapauksessa. Joka tapauksessa. Kesäkuumalla luonnonvedet eivät kiinnostaneet Snögeliä, mutta nyt kun vesi on (mun mielestä) hengenvaarallisen kylmää, se on koko ajan kiskomassa pää viidentenä jalkana rantaan. Uimaan se ei edelleenkään halua, mutta jääkylmässä vedessä kahlaaminen tuntuu olevan ihan mielettömän nautinnollista. Välillä se katsoo minua odottaen, että heittäisin sille jotain haettavaa. Joskun en kuitenkaan mitään heitä, se kahlaa takaisin rantakaislikkoon ja "noutaa" milloin mitäkin aarteita. Tähän mennessä käsiini on toimitettu mm. käpyjä, keppejä, pudonneita lehtiä, pari sylillistä vesiheinää ja merilevää - ja yksi meduusa.

Ei-niin-kiva puoli innokkaassa kahlaajassa on tietenkin se kuran määrä. Se, joka sanoi, että villakoira on kiva kun siitä ei lähde karvaa eikä se siksi sotke ollenkaan, ei varmaan koskaan vienyt koiraansa ulos...

Snögön innostuksesta innostuneena päätin opettaa ensi kesänä vedestänoutavan lintukoirani uimaan. (Jos siis aurinko paistaa koko kesän ja järvivesi on vähintään +30C.)

 

Snögö oli poissa kaksi ja puoli kuukautta. Sinä aikana mulla oli tavallista enemmän aikaa touhuta Siirin kanssa. Harmi vain, että mä en aina ollut Siirin mielestä kovin hauskaa seuraa...

Ensimmäisessä videossa Siiri pudotti pallon tahallaan kastelukannuun, toisessa se leikkii jonkinlaista "tiputa ankka tuolin alle"-leikkiä. No, jos yksin leikkiminen on hauskempaa, kuin mun kanssa leikkiminen... :(

***

Lopulta Snögökin palasi kotiin. Paluuviikko oli kunnon juhlaviikko, sillä sille sattui Snögön paluun lisäksi sen omat 2-vuotissynttärit (18.9.) ja muruseni 21-vuotissynttärit. Sen kunniaksi vieraiksemme saapuivat viikonloppuna Siiri ja serkku J. Vieraamme tulivat ensi hetkestä lähtien hyvin toimeen keskenään, ja viettivätkin kaksi mukavaa yötä sohvalla identtisissä asennoissa:

 

Sunnuntaina juhlimme synttärikakun ja -luun voimin. Synttäriluu valitettavasti päätyi erään nälkäisen vieraan suihin:

 

Viikonlopun päätteeksi kävimme moikkaamassa Sombraa, mutta Snögöä ei isojen tyttöjen leikit kiinnostaneet. No, sentään se ei pelännyt koirapuiston elotonta snautseripatsasta, kuten eräs nimeltämainitsematon terrieri...

 

Taisin luvata itselleni, että otan Snögölle kaverin aikaisintaan 2013. ...tai 2012... tai...

Näitä lapsia katsellessa tekisi todellakin mieli pyörtää päätös. Muttamutta. Kunhan saisin edes oman beibeni kotiin!<3

(Kuvien laatu on... hehe.)

Vietin eilisaamun surffailen ja etsien meille treenipaikkaa. Keskiviikot ja sunnuntait on näillä näkymin varattu Siirin kanssa harrastamiselle, mutta onneksi viikossa on seitsemän päivää. Tosin... jos olisin viisas, laskisin, että mahdollisia treeni-iltoja on viikossa viisi miinus keskiviikko = viikonloput vapautuisivat a) kisoille b) duunikeikoille c) muulle elämälle as if mulla sellaista olisi. No, onneksi mä en ole kovin viisas. :) Laitoin muutaman sähköpostin. Toivotaan, että jokin paikka aukeaa, ja pääsen vihjailemaan äidille ja isälle, että toivoisin joululahjaksi treenikautta (myös) Snögön kanssa...

Ankarassa dataamisessa oli se huono puoli, että mulle iski hirveä tarve päästä tekemään jotain hetinyt. Snögö on ollut poissa tänään jo kaksi viikkoa, MÄ EN KESTÄ. Enää kaksi kuukautta jäljellä... Pahinta poltetta lievittääkseni koukkasin autonhakumatkalla Navalaan katsomaan Vekoran kisoja (ja kastumaan läpimäräksi, täytyy varmaan kirjoittaa julgubbelle myös uudesta sadetakista.) Voin kertoa, ettei toisten koirien näkeminen helpottanut ikävää ollenkaan. Pöh. Oli silti kiva jutella Mirjan ja Yaelin kanssa ja kuulla Snögön ja pentujen kuulumisia. :)

Snögön maito on alkanut pikkuhiljaa nousta, ja pennut ovat tyytyväisiä. Takana oli ensimmäinen todella nukuttu yö ja reipas painonnousu: 3. päivän painot olivat 185 ja 242. Pennut saivat kovasti kehuja: pienempi on kaunis ja luonteeltaan rauhallinen ja tasapainoinen, isompi taas temperamenttinen ja motorisesti lahjakas. Isomman mielestä esteet on tehty ylitettäviksi, ja se oli jo lähtenyt ensimmäiselle karkumatkalleen ja piiloutunut verhon taakse. Aika hyvin pennulta, joka on vielä niin pieni, että sen voisi odottaa makaavan tissin vieressä vielä seuraavat pari viikkoa...

Ihania lapsia siis, ovat selvästi tulleet äitiinsä. ;) Yritän tänään napata surkealla pokkarillani pari kuvaa pikkuperheestä. Siihen asti kuvia voi käydä kurkkimassa osoitteessa www.ovitz.vuodatus.net

Mun vauva sai vauvoja !

Kaksi PIKKURUISTA tyttöpentua syntyivät vihdoin lauantaina iltapäivällä. Ensimmäiset merkit synnytyksen alkamisesta olivat tulleet jo edellisenä iltana, mutta sitten tytöt päättivätkin pitää meitä jännityksessä vielä yön yli...

Mä saavuin paikalle vähän puolen päivän jälkeen ja siis suoraan tapahtumien keskipisteeseen. :) Supistukset olivat alkaneet aamulla kukonlaulun aikaan.

Snögö oli oikein reipas ensisynnyttäjä (paitsi, että mut nähtyään se lopetti hetkeksi ponnistukset ja halusi kiivetä synnyttämään mun syliin, kivakiva). Yleensä pikkukoirat ovat kovaäänisiä synnyttäjiä, mutta Snögö ei päästänyt ääntäkään muutamaa sammakkomaista korahdusta lukuunottamatta. (Yael: "Nyt tulee supistus... ei, se olikin röyhtäys.")

Ensimmäinen tyttö syntyi 14:46 162 gramman painoisena. Aika hyvin Snögöltä ja Freddyltä, jotka molemmat ovat pieniä kääpiöitä. Jäntevän oloinen pikkukaveri oli aika hiljainen kunnes se pääsi nisälle ja aloitti hillittömän äänekkään ryystämisen. Tyttö on  tullut äitiinsä: ääntä ei lähde mutta ruoka maistuu. ;)

Hetken päästä supistukset alkoivat uudestaan. Snögö alkoi kuitenkin olla jo aika väsynyt. Kovalla työllä se sai ponnistettua "pikkuisen" pään ulos, mutta sitten pentu juuttui synnytyskanavaan eikä liikkunut mihinkään sikiöpussin puhkaisemisen jälkeenkään. Sydänkohtaus. Tästäkö sitä nyt lähdetään eläinlääkäriin? Anteeksi, koirani takapuolesta törröttää pää. Onneksi superkätilö Yael sai lopulta autettua pennun ulos, ja se Snögö selvisivät vahingoittumatta. :) Painoa tällä pikkutytöllä oli syntymähetkellä 16:17 220 grammaa. (Yael:"Anna! Mitä sä olet syöttänyt sun koiralle? Miksi synnyttää isovillakoiria?!")

 

Ensimmäinen yö oli kuulemma sujunut mukavasti valvoessa, heh heh. Maitoa ei vielä tullut ihan hirveästi, joten pentujen painot olivat hieman pudonneet... mutta reippaita ne olivat olleet jokatapauksessa. :) 

Ja niin. Snögö on ollut erinomainen äiti. Pissalenkillä se oli lähtenyt häntä heiluen kipittämään, mutta oli sitten kääntynyt "Ai niin! Mun pennut!"-ulvahduksen saattelemana ja lähtenyt kiskomaan takaisin.