Lauantaina olimme katsomassa koiratanssin avoimia SM-kisoja Liedossa. Päätin viime hetkellä jättää turistikoira Snögön kotiin. Päätös osoittautui hyväksi, sillä katsomossa oli aika tiivis tunnelma. Rousku oli mukana ja pääsi treenaamaan Yaelin kanssa tauoilla. Ei sillä, mun näkökulma tähän asiaan on tietenkin 100% objektiivinen, mutta mun mielestä Yaelin ja Rouskun ois pitänyt osallistua ja jyrätä kaikki. :)

Sain muutamia hauskoja uusia ideoita, ja erityisen hauskaa oli huomata, ettei kärki (aivan sitä terävintä kärkeä lukuun ottamatta....) pyyhällä aivan mielettömän kaukana. Kisan parasta antia olivat tuomareiden arvostelut&ajatukset, joita löytyy ainakin Tahtitassujen sivuilta ja Mirjan blogista. Retkituolissa istuminen, esitysten katseleminen ja eväiden syöminen otti niin koville, että kotimatkalla minulla ei meinannut pysyä silmät auki.

***

Sunnuntaina pidimme kenraaliharkat tulevaa varten. (KOVASTA yrityksestä huolimatta en saanut kuvia pyöräytettyä oikein päin.) Seisominen sujui hyvin, mutta sitten kun olisi pitänyt lähteä liikkeelle...

 

***

Maanantaina oli match show Malminkartanon sirkuskentällä. Julman pöpön hyökättyä joukkoihimme miehistömme oli tilapäisesti harventunut, mutta päätimme kuitenkin siskon kanssa lähteä taistelemaan.

Tavoillemme uskollisina olimme tyylikkäästi myöhässä. Saavuimme paikalle 11:55 kun kehien oli määrä alkaa tasalta. Riemuksemme kuitenkin huomasimme, että kuraa ja loskaa tulviva kenttä oli niin äärimmilleen (ja yli) täynnä koiria, että saimme asettua vartiksi jonoon, ennen kuin pääsimme edes ilmoittautumaan. Tuon vartin aikana taaksemme muodostui uusi, vähintäänkin yhtä pitkä jono. En ole koskaan nähnyt yhtä paljon koiria yhdessä paikassa yhtä aikaa, ja pian sain huomata, ettei kisan etenemistä varsinaisesti auttaneet myöskään tuomarit, jotka tekivät... no, varsin huolellista työtä.

Leiriydyimme paikkaan, joka oli jos ei nyt kuiva tai rauhallinen, niin ainakin lähellä buffettia. Olimme pakanneet mukaan jos jonkinmoista varustetta termarista sadetakkeihin, mutta kumpparit olivat päässeet vähän niin kuin unohtumaan. Meillä oli molemmilla jaloissamme tavalliset tyttöjen talvikengät - siis sellaiset, jotka eivät kestä hetkeäkään ulkoilmaa.

Onneksi siskolla oli mukanaan vaihtosukat. Niinpä tyylikkäät mokkasaappaat (kuralätäkkö oikealla alhaalla) heitettiin syrjään, ja Siiri sai jakaa residencensä kuivajalkaisen mammansa kanssa.

Ensimmäinen tunti oman vuoromme odottelua ei sujunut erityisen mukavissa merkeissä. Puhuin juuri potilaan kanssa puhelimessa, kun parin kymmenen metrin päästä alkoi kuulua pikkukoiran paniikkikiljuntaa. Aluksi en kiinnittänyt asiaan kummempaa huomiota, sillä Snögö the draamaqueen päästää saman tapaisen ujelluksen joka kerta, kun esimerkiksi Rouskumonsteri edes vilkaisee siihen päin. Ja kuten sanoin, lumivallien ympäröimä "sula" alue kuhisi koiria. Huuto ei kuitenkaan lakannut, ja pian äänen suuntaan alkoi juosta selvästi hätääntyneitä ihmisiä. Noin minuutin (oli muuten järkyttävän pitkä minuutti) kuluttua kuhisevasta ihmis-koira-kasasta irtautui sokissa pakeneva sheltti... juosten suoraan kohti autotietä. Kolaria ei kuitenkaan luojan kiitos sattunut, vaan tien vieressä ollut nainen ja sheltin ilmeisesti omistanut n. 15-vuotias tyttö saivat koiran kiinni. Sheltti perheineen lähti pikavauhtia Viikkiin. Poliisi kutsuttiin paikalle selvittelemään tapahtunutta.

Tilanteen rauhoituttua kuulin, että eräs vahtikoiraksi alunperin jalostettua rotua oleva koira olisi hyökännyt sheltin kimppuun, ja riepottanut sitä kaulasta sen ikuisuudelta tuntuneen minuutin ajan. Tapaus oli kamalan ikävä paitsi tytön ja sheltin (joiden molempien toivon toipuvan mahdollisimman vähin vammoin), myös toisena osapuolena olleen koiran kannalta. Rodun maine ei ole paras mahdollinen, ja tämän tyyppiset tapaukset eivät todellakaan ole omiaan parantamaan sitä.

Koiratappeluepisodin tuntui hetken aikaa kuluvan hieman nopeammin, ja puolen tunnin jälkeen pääsimme kehään. Snögeli seisoi kauniisti häntä heiluen, ja pöydällä se SEISOI ja tervehti tuomaria iloisesti nuolaisten ja häntä edelleen heiluen. Liikkeelle lähteminen oli edelleen hankalaa, ja vaikka ohi kiitävän hetken se ravasi vieressäni tasaisesti askeltaen, niin suurin osa ajasta meni kehän superjänniin hajuihin tutustuessa. Tuloksena kuitenkin punainen nauha.

Punaisten kehässä yritin kiinnittää Snögön huomion itseeni lisäämällä vauhtia... mikä virhe. "Ravi" muuttui pääsiäisen kunniaksi ihmeelliseksi pupulaukaksi, ja edellä menevä uroskin innostui mukaan leikkiin. Tässä kehässä emme enää sijoittuneet, mutta punainen nartsa on edistystä sekin.  :) Kotitehtäväksi: Opeta koira seuraamaan.

 

Siiri ja minä emme tällä kertaa oikein onnistuneet. Eipä siitä sen enempää. :D

Ps. Sattuneesta syystä päätin, että koiriani suojellakseni raahaan jatkossa kevythäkkejä mukanani entistäkin ahkerammin. Kevythäkki ei ole mikään varsinainen tappelukoiravarma suojaluola, mut ovatpahan prinsessani yhden kuononmitan kauempana toisista. Kevythäkin uumenista on hieman hankala provosoida tai provosoitua.

Eräältä eläinlääkäriltä kuulin, että paras tehokkain tapa irrottaa lukkopurenta on kuristaa koiraa tai kuristaa ja vääntää "nenästä". Me olemme käyttäneet kahden terrierin irrottamiseen joko paria sangollista vettä tai raskasta mattoa. Olen myös kuullut tapauksesta, jossa koiran leuat kammettiin erilleen käyttämällä rumpukapulaa vipuvartena. ....Mattoja, rumpukapuloita ja täysiä vesisankoja voi vain olla hieman hankala roudata mukana.