Lauantaina oli meidän tokodebyytimme. Ei siitä sen enempää. Tai no, ehkä erään toko-kouluttajan kommentti "En itseasiassa ole koskaan nähnyt noin huonoja pisteitä" kertoo kaiken tarpeellisen. Toisen kouluttajan kommentti "Tää oli just hyvä, nyt tiedätte mitä pitää parantaa eli mihin pitää keskittyä... siis kaikkeen" oli ehkä hieman kannustavampi. Vakavasti ottaen, asiaa olisi ehkä hieman helpottanut jos minä olisin tiennyt mitä olen tekemässä, mutta en usko sen olleen varsinainen ongelma. Varsinainen ongelma taisi olla, no, treenin puute.

Sunnuntaina oli match show Koneen kentällä Munkkiniemessä. Olimme paikalla hyvissä ajoin, joten kävimme Ellan ja kumppaneiden kanssa tarkastamassa (leikki)puiston. Sää oli siinä vaiheessa vielä mukavan aurinkoinen. Kävin yläasteen ja suurimman osan lukiosta Munkassa, mutta sen jälkeen en ole siellä käynyt. Oli tosi nostalgista käppäillä tutuilla hoodeilla kahden vuoden tauon jälkeen. (Ella varmaan kertoo mielellään, kuinka tappavan mielenkiintoista oli kuunnella mun tarinoita 7.-luokan bilsantunneista.)

Lopulta kisa alkoi, juuri sopivasti munkkikahvi-tankkauksen jälkeen. Pienet pennut olivat tavalliseen tapaan ensimmäisinä ja koska olimme ilmoittautuneet ensimmäisten joukossa, pääsimme nopeasti kehään. Koiria oli paljon ja kehät pyörivät nopeasti niin, että seuraavan parin oli aina oltava valmiina asemissa niin, että kun edellisen parin jälkimmäinen koira laskettiin alas pöydältä, seuraava pari oli jo kehässä valmiina. Ympäri, pöydälle, eestaas ja seuraava koira... Kanssamme samassa kehässä oli aika erikoisen näköinen koira, jonka rotua en kuollaksenikaan tiedä. Aika karvainen se oli. En pahemmin ehtinyt seurailla sen menoa, mutta ainakin sen isosisko (tai -veli) esiintyi Rouskun kanssa samassa kehässä oikein mallikelpoisesti. Mulla ja Snögöllä meni oikein hyvin niin kauan kun ei tarvinnut liikkua mihinkään - kokonaiset kaksi sekunttia siis. Kun piti lähteä liikkeelle, Snögö kipitti nenä maassa keskittyen kaikkeen muuhun paitsi olennaiseen. Yritin vauhtia ja ääntä lisäämällä saada sen huomion kääntymään muhun... tuloksena mielipuolinen pupulaukka. Kun himmasin vauhtia, nenä putosi maahan ja kun lisäsin vauhtia... no, olemme joskus ehkä esiintyneet kauniimminkin.

Kuten tavallista, Snögöä jännitti pöydällä. Ohi kiitävän hetken musta tosin tuntui, että se olisi ollut nyt rahtusen vähemmän peloissaan kuin edellisellä kerralla. Parasta on kuitenkin se, että vaikka Snögöä jännittää, se ei ole tippaakaan aggressiivinen. Vaikka se seisoo kuin kakat housussa ja yrittää tilaisuuden tullen kiivetä mun syliin, se tervehtii tuomaria aina nuolemalla kättä häntä häntä heiluen. Kauniista kakkahoususeisonnasta huolimatta tuloksena sininen nauha.

Sinisten kehässä koiria oli n. miljoona. Kiersimme kehän vain kerran, ja sitten seisoimme rivissä tuomarin puntaroitavina. Tällä kertaa muistimme peräti olla pyllistelemättä. Snögöä asettui ensin seisomaan hieman väärään suuntaan, mutta ilokseni sain houkuteltua sen kääntymään ilman, että peppu putosi maahan. Tuloksena sinisten 2. sija. Oman kehämme jälkeen kipitimme Puistotielle, jossa kyytimme jo odotti. Mennessäni muistin huikata Palmalle ja Yaelille, että emme missään tapauksessa olisi halunneetkaan olla ykkösiä, sillä meillä ei olisi ollut ollut aikaa jäädä BIS- ja BIS pentu - kehiin. ;)

(kuvat on lainattu osoitteesta www.ovitz.vuodatus.net)

Maanataina jälkitreenailtiin Navalassa. Minä ja Snögö, Lotta ja Lilla ja Roosa ja Eetu ja Aku muodostimme yhden ryhmän. Snögö ja Lilla olivat hämmästyttävän hyviä (Lilla ekakertalaisena ja Snögeli verrattuna aiempiin näyttöihinsä), Snögö jopa veti lähtiessään ekan kerran Eetun perään. Akun ja Eetuun verrattuna Snögö oli tietenkin aika saamaton hienohelma. Sitäpaitsi voi olla, että suurin osa sen innosta johtui siitä, että neidillä oli kiire tutustumaan sille niin outoon olentoon: poikakoiraan...

Tokalla jäljellä Snögö lähti kaksi kertaa varsin määrätietoisesti 180 astetta väärään suuntaan. Toisella kerralla se itse asiassa yritti viedä mut yli metrin levyisen virtaavan puron yli. Hetken aikaa etsin ylitsepääsyreittiä ja mietin, oliko Roosa päättänyt tehdä meille pienen jäynän. Hetken päästä Roosa ja Aku kuitenkin löytyivät parinkymmenen metrin päästä ja täysin vastakkaisesta suunnasta kuin, se johon Snögeli olisi halunnut meidät viedä. Vaikka en olekaan täysin vakuuttunut, että maalikoira olisi löytynyt -ainakaan kovin nopeasti- ilman apuja, olen todella iloinen, että se tällä kertaa liikkui huomattavasti reippaammin ja itsenäisemmin eikä joka välissä koettanu piiloutua mun jalkojen taakse.

Jälkitreenin jälkeen oli välitunti. Oli aika vaikuttavan näköistä, kun yhdeksän eri kokoista villakoiraa täysikokoisesta isovillakoirasta 3kk:n ikäiseen käppänään temmelsi vapaana. Kymmenes villakoira eli pikkuprinsessa Snögeli leikki urheasti istumalla mamman jalkojen välissä piilossa. Harmi etten ehtinyt napata siitä kuvaa ennen kuin akku loppui, se oli oikeasti aika säälittävän näköinen.

Seuraavaksi agilitya. Olin noin viikko sitten saanut Snögön juoksemaan kaksi aitaa suoraan, mutta ilmeisesti opit olivat hieman unohtuneet. Kepit sen sijaan sujuvat kivasti, ja renkaaseen kin Snögeli tutustui yllättävän reippaasti.

Treenien jälkeen jäimme hetkeksi etenemistä... ja maahanmenoa, vaikka emmehän me enää mitään tokotreeniä tarvitse, HEH HEH. Lopuksi ajelimme vielä "mummolaan", jossa Siiri ja Snögeli saivat hetken aikaa juosta vapaina. Voitte varmaan kuvitella, että illalla uni maistui. :)