Lueskelin "sairaspäivän" piristykseksi aasiakas.nettiä. Olen työskennellyt useita vuosia erään ketjun kassatyöntekijänä, ja kokemusta kaikennäköisisä aaseista on kertynyt. Toisten ihmisten yksityisyyttä kunnioittaakseni (asiaa tosin helpottaa se, että olen työskennellyt kymmenissä toimipisteissä ympäri pääkaupunkiseutua) en viitsi tässä eritellä jokaista vastaan tullutta idioottia, mutta se täytyy todeta, että varsin usein joku raivostunut asiakas pölähtää ovesta sisään valittamaan naama valkoisena, että arpa/lottorivi/pelikone on viallinen, koska siinä ei ollut voittoa. Nämä tilanteet ovat aika ajoin olleet aika pelottavia, ja sen takia pelästyn herkästi niitäkin hassunhauskoja herroja ja rouvia, jotka laskevat asialla leikkiä. Pukumies valitsee kansiosta haluamansa arvan, ja heittää samalla hurmaavasti silmää iskien: "Tässä on sitten parasta olla voitto", ja mä nauran HEHHEHEHEEE ja samalla hammasta purren rukoilen, että se ei lyö mua jos arpa on tyhjä.

Kerran tällaisen kommelluksen jälkeen esimieheni kysyi, haluaisinko vartijan seuraavaan vuoroon. Tuossa tapauksessa eräs nainen oli uhkaillut mua poliiseilla, koska olin tahallani myynyt hänelle tyhjiä arpoja. Olin hymyillyt herttaisinta hymyäni(joka muuten ei ole kovin herttainen), ja todennut :"Rouva-hyvä, jos tietäisin, millä arvalla voittaa, en varmaankaan olisi täällä töissä." Tästä kimpaantuneena tämä viidenkympin paremmalla puolella vähintäänkin oleva, rouva oli alkanut kiljua korviavihlovasti. Kyseinen tapaus ei ollut mielestäni niinkään uhkaava, vaan enneminkin huvittava. Kikatuskohtauksesta toivuttuani ja naurunkyyneleet kuivattuani vietin kuitenkin hetken jos toisenkin pohtien, että kuinka eettistä oikeasti on myydä Veikkaus-tuotteita (tai yhtään mitään muutakaan) henkilölle, joka ei selvästi syystä tai toisesta kykene käsittämään mitä ostaa...

Toisen näkökulman tähän asiaan olen saanut seurusteltuani parisen vuotta Kimin kanssa. Hän on ollut jo useita vuosia töissä eräässä kaupassa, ja omaksunut siellä muutamia todella raivostuttavia toimintatapoja. Jos esimerkiksi otan kaupassa käteeni jotain, mitä en sitten haluakaan ostaa, mun on laitettava se takaisin täsmälleen samaan paikkaan ja täsmälleen samaan asentoon. Lisäksi hän unohtuu kauppareissuilla - oli kauppa mikä hyvänsä - järjestelemään milloin mitäkin hyllyä, ja suuttuu, jos mä en ymmärrä napata tuotetta oikeasta kohdasta hyllyä. No, suhteenhan on tarkoitus kasvattaa, ja ehkä tämä tekee minusta miellyttävämmän asiakkaan?:)

Kolmas näkökulma liittyisi ah-niin-ihaniin teinivuosiini vanhempieni kotikunnassa ja erääseen siellä työskennelleeseen "hieman kireään" kioskimyyjään. Koska hän suhtautui erityisen nihkeästi nuoriin, me kypsät ja älykkäät 14-vuotiaat päätimme oikeuden ja kohtuuden nimisissä maksaa hänelle takaisin milloin milläkin aika hermojaraastavilla kepposilla. Kertoisin mielelläni koko tarinan yksityiskohtia myöten, mutta tiedän isovanhempieni lukevan tätä blogia, enkä todellakaan halua jäädä ilman jälkkäriä pääsiäisaterialla;) Joka tapauksessa näiden vuosien muistot ovat luultavasti syynä siihen, että suhtaudun huomattavasti "kollegoitani" ymmärtäväisemmin "ärsyttäviin kioskihengariteineihin". Toivon myös, että tämä ominaisuus ei katoa tulevina vuosina OKL:n puristuksessa. Toivon, että muistan vielä vuosikymmenienkin päästä, miten mielettömän ihanaa on olla ärsyttävä teini. :)

Ps. Veljeni kummitäti (joka muuten kahden berninsä kanssa on myös innokas koiraihminen) lähetti ihastuttavan pääsiäistervehdyksen. Videolla soi rauhallinen musiikki, ja koiranpentujen kuvat välähtelivät toinen toisensa jälkeen. Jokaisessa kuvassa oli aforismi tyyliin "Tavoitteeni on tulla niin hyväksi ihmiseksi, kuin minä koirani minua jo pitää." Koko esitys oli kertakaikkiaan suloinen, mutta hieman minua ihmetytti viimeinen lause: "Tuntevatkohan villakoirat edustavansa jotain eri lahkoa kuin muut koirat?" Siis mitäs ihmettä??:D